Hoidamme kaiken puolestasi - tuotteiden toimitus jopa saman päivän aikana!

Tuotteillamme on elinikäinen tehdastakuu

Asennuspalvelu kuuluu aina hintaan sopimusasiakkaille

Palvelumme on parempaa kuin muilla – teemme mitä lupaamme

Saippua-annostelijat
On tärkeää pitää huolta asiakassuhteista ja ylläpitää hyvää fiilistä asiakkaan sekä yrityksesi välillä. Kun haluat jättää yrityksesi asiakkaille positiivisen mielikuvan yrityksestäsi myös liikeasioiden ulkopuolella, paras vaihtoehto on liike- sekä mainoslahjat. Joskus pienikin muistaminen esimerkiksi joulun aikaan saattaa olla valttikortti liike-elämän kiemuroissa. Valikoimastamme voit valita juuri sinun yrityksesi brändiä parhaiten edustavan mainos- tai liikelahjan. Muista, että liikelahjat eivät ole mitään kertakäyttöistä pois heitettävää, vaan niillä on myös käyttötarkoitus sekä mainosarvo. Kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla. 

Näytetään kaikki 4 tulosta

Liike- ja mainoslahjat logolla 

Yrityksesi voi vahvistaa brändiään liikelahjoilla, joita koristaa yrityksesi logo. Logotuotteen avulla annat asiakkaalle aina pienen muistutuksen yrityksestäsi sekä yhteistyöstänne. Lisäksi myös asiakkaasi mahdolliset asiakkaat näkevät logotuotteen, jolloin liikelahjan mainosarvo tuplaantuu. Toimita meille logo, minkä haluat painattaa mainoslahjaan, valitse tuote ja anna meidän hoitaa loput. Kaikki tuotteemme voidaan valmistaa asiakkaan brändiväreillä. 

Asiakkaidemme kokemuksia

Sibeliustalo

“Meille ekologisuus on erittäin tärkeä asia, ja olemme saaneet Apacilta ympäristöystävälliset ja samalla tietysti myös ihmisystävälliset tuotteet. Tuotteet ovat riittoisia, toimivia ja voimme luottaa tuotetietoihin."

Jarno Kelo
Palvelujohtaja

Well-Net Oy

"Apacilta oltiin meille yhteydessä aikanaan ja pyydettiin päästä esittäytymään. Sanoin, että tänne vaan. Matti tuli paikalle ja siitä lähtien on käsidesit, saippuat ja liikelahjat hoidettu Apacin kautta."

Sami Westman
Toimitusjohtaja

Kauppakeskus Tuulonen
Kauppakeskus Tuulonen

"Olemme tienvarsipaikka, joten siistit ja hygieeniset wc-tilat ovat meille käyntikortti. Vaikka muut palvelut toimisivat hyvin, mutta wc-tilat ovat lähtiessä epäsiistit, sillä on suuri vaikutus mielikuvaan koko paikasta."

Jari Päivärinta

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Suomen parasta palvelua

Hoidamme kaiken puolestasi – sinun ei tarvitse huolehtia yrityksesi hygieniatuotteista enää koskaan.

Haluatko kuulla lisää?

Sinua palvelee

Matti Forsell
Etelä-Suomi
050 413 1443

Ei kuvaa

Sami Lindeman
Pohjois-Suomi / Pohjanmaa
045 879 9223
sami.lindeman@apac.fi

Tuotteillamme on elinikäinen tehdastakuu

Asennuspalvelu kuuluu aina hintaan sopimusasiakkaille

Palvelumme on parempaa kuin muilla – teemme mitä lupaamme

Apac Oy

Karistonkatu 2 tila 22
15160 Lahti

Ota yhteyttä

Puh. 03 782 5985
toimisto@apac.fi

Seuraa meitä somessa

Copyright © 2024 Apac Oy